Kovin pitkäaikainen suunnitelma ei ollut osallistua tänä vuonna Kauhahiihtoon. Pari vuotta sitten oli tarkoitus osallistua, mutta silloin lumenpuute peruutti koko tapahtuman. Tälläkin kaudella on lumenpuute peruuttanut useita kisoja ja hiihdon harjoittelu etelässä ollut kovin haasteellista. Viikko sitten kun netissä oli juttua, ettei lumenpuute uhkaa Kauhahiihtoa ja hiihto varmuudella järjestetään, niin ei muuta kun innolla tapahtumaan mukaan. Tosin sen verran jänistin, että hiihdin vaan lasten matkan eli 30km vaikka tarjolla olisi ollut myös kahden kierroksen päämatka eli 60km. Kovin haasteellinen oli keli, lunta/räntää satoi välillä sakeasti, mutta latu oli liipalla. Valmiiksi kotona voidellut sukset eivät pitäneet, piti laittaa liisteriä kerros. Jo alkoi pitämään, mutta tämä tarkoitti että luisto heikkeni ja suksia piti pitää kokoajan liikkeessä, jottei liisterit jäädy. Osa 30km lähtijöistä lähti vapaan välineillä matkaan eli tasuria koko matka. Niin olisin itsekin tehnyt, mutta tasuri niin onnetonta tällä hetkellä, että pakko laittaa pidot pohjaan maaliin pääsyn varmistamiseksi. Alussa pari kaveria lähti kovempaa vauhtia ja minä jäin kakkosryhmän viimeiseksi lykkimään. Omassa ryhmässä sukset luistivat ja pitivät hyvin. Tässä ryhmässä tuli suksittua oikeastaan koko reissu, maalissa olin viides. Täytyy sanoa, että pidin tapahtumasta ja reitistä. Reitillä oli toki pitkiä tasaisia osuuksia, mutta myös hyviä pitkiä ja loivia nousuosuuksia. Muutenkin tapahtuma oli sellainen rento ja järjestäjistä huokui into murtomaahiihtoon ja kuinka ylpeitä olivat tapahtumasta. Haluan myös nostaa esille osallistumismaksun: todella edullinen verrattuna esim. lauantain massahiihtoon, joka noin 70 kilsan päässä järjestettiin.. Sinne jos olisin osallistunut, niin suunilleen pankista olisi pitänyt ottaa lainaa. Kauhahiihtoon osallistuminen edullista ja grillimakkara euron!