Etukäteen arvelutti lähteä koko hölkkään. Jalat, varsinkin takareidet, olivat täysin jumissa koko viikon Jyväskiepin juoksun jäljiltä. Perjantaina tein pitkähkön juoksulenkin ja samalla koitin venytellä paikkoja auki. Sunnuntaina ennen juoksua jalat tuntuivat aavistuksen paremmilta. Tavoitteena oli tänä vuonna juosta alle 2:30. Mitään sijoitustavoitetta ei tällä treenilla voinut asettaa.. Eli ensimmäistä kertaa Pirkan Hölkkä uralla lähdin rauhallisesti matkaan. Seurasin kokoajan ainoastaan kilometriaikoja eli että niiden puolesta pääsen tavoitteeseen. Tuo 4:15 - 4:30 väliin asettuva kilsavauhti tuntuikin ihan hyvältä. Pahimmat paikat olivat alamäet kun kireistä takareisistä johtuen ei pystynyt rullaavaan rentoon askellukseen. Puolimatkaan mennessä hyviä oli kertynyt ihan mukavasti eli oltiin edellä tuota 2:30 alitusta reilusti. Tiesin, että hyviä pitääkin olla kun loppumatkasta aikaa saattaa tuhraantua.. Viimeinen kymppi olikin aika vaikeaa taaperrusta, mutta silti pysyin tavoiteajan alla. Loppuaika oli lopulta 2:26:38 eli pääsin tavoitteeseen ja olen tyytyväinen. Keli oli loistava ja baana kohtuu kuiva. Ei tarvinnut pestä heti lenkkareita.

Haapis ystävällisesti pyöräili rinnalla Rutajärven jälkeen ja jaksoi kannustaa.. Lennokkaasta juoksustani tallentui myös kuva.

V__A8AC.jpg