Jos oli muutamia viikkoja sitten juostu Jämin puolikas positiivinen juoksukokemus, niin eilinen oli omalta kohdaltani kaikkea muuta. Jo ennen Fransun risteystä tuli mieleen lempiartistini T.'Länkkäri'Läntisen kappaleen sanat: "oo o o Via Dolorosa, kärsimysten tie..". Jalat olivat aivan tukossa ja alaselkä jumissa, joten rentojuoksu oli kaukainen haave vaan eilen. Varmaan viikko sitten juoksemani koirajuoksukisa on vetänyt takareidet ja alaselän sellaiseen kuntoon, ettei tänä syksynä kannata enää hölkkäkisoja suunnitella.
Aamulla kun heräsi, niin ilma näytti todella surkealta. Itse juoksun aikana ei satanut ja ilma oli itse asiassa optimaalinen juoksemiseen. Maasto oli sen sijaan niin märkä, ettei polkupätkillä tahtonut tennarit oikein pitää.. Taivalpirtin jälkeen oma juoksu muuttui vielä entistä kankeammaksi. Kaikenkukkuraksi energia pääsi loppumaan ennen Suolijärven pururataa ja pitipä jopa muutamia kävelyaskelia ottaa. Onneksi sattui pers'taskussa olemaan energiageeli. Parin kilsan jälkeen olo vahvistui sen verran, että jaksoin hölkätä maaliin. Lisätsemppiä suolikan maastoissa antoi myös Ojalan Ana, joka sattui olemaan sauvakävelylenkillä. Hän käveli ja hölkkäsi pari kilsaa kanssani ja koitti tsempata. Sanoin kyllä Antille, että tästä episodista ei sitten kyllä perkule hiiskuta kenellekään mitään koskaan.
No sellainen hölkkä tänä vuonna, ensi vuonna uus yritys.