Viime syksynä keksin uuden lajin, missä olisi mahdollisuuksia menestyä eli koirajuoksun. Kaksissa ensimmäisissä kisoissa voi sanoa, että kuljin voitosta voittoon. Kolmansissa kisoissa viime lauantaina putosin maan pinnalle ja hopealle. Kuten hiihdossakin, niin tässäkin lajissa vika oli kaikessa muussa kun itsessä. Lähdimme Temen kanssa ensimmäisenä matkaan. Kaksi ensimmäistä kilometriä vauhti oli kohtuullisen rapsakkaa. Sitten Teme alkoi haisteleen kisareitin laitamia ja kuseksimaan ympäriinsä. Koitin kertoa, että vaikkei muita näy niin kello käy kokoajan armottomasti. No kolmen kilsan kohdalla seuraavaksi lähteneet tulivat niskaan hengittämään. Sitten alkoi armoton loppukiri ja pakoon juoksu. Onnistuimme tiputtamaan heidät puolen minuutin päähän, mutta koska kisassa oli minuutin lähtöväli niin hopealle jäätiin.

Lokakuussa uudestaan kisoihin. Koitan sitä ennen kouluttaa sekunttikellon merkitystä. Omassa kunnossa ei ole mitään parannettavaa, joten sikäli tilanne näyttää valoisalta..