Kovin vähissä ovat olleet urheilutapahtumat tänä vuonna, mihin on tullut osallistuttua. Suurin syy tähän on tietysti tuo yksi nimeltä mainitsematon virustauti.. Pirkan Hölkkäkin piti sen takia perua, tosin itsellä on taas koko syksyn ollut akillesjänne niin tulehtunut vasemmassa jalassa, ettei sillä olisi pystynyt Pirkkaa juoksemaan. Nyt kinttu on paremmassa kunnossa, toivottavasti ei kipeydy enää hetkeen!

Onneksi sentään Yö Rogaining järjestettiin! Sinne siis mentiin toki mukaan taas. Tapahtuma keskuksena oli tällä kertaa Pirkkala. Perinteisesti tapahtumassa on joko ollut pakkasta tai sitten viime vuosien tapaan nollakeliä ja vesisadetta.. Nyt jo viikkoa aikaisemmin alkoi ennusteiden perusteella näyttämään, että tällä kertaa olisi oikeastaan paras mahdollinen keli tapahtumalle, joka marraskuussa voi olla.. Ja niin kävikin! Ei satanut vettä ja koko yön oli lämpöasteita reilusti, lähellä kymmentä astetta. Kun ei vettäkään ollut satanut pariin päivään, niin maasto ja tiet olivat kuivia. Pientä tuulta oli kyllä yöllä, mutta ei sitä voi valittaa.. 5/5 siis ilmojen puolesta.. ja kyllä toki järjestelyidenkin puolesta täytyy antaa 5/5.

Päätimme ensiksi kiertää reitin maaseudulla. Laskimme, että kun tuon lentokentän kiertelee, niin siitä tulee sellainen 45 km reitti. Sen jälkeen sitten katsellaan kelloa ja fiilistä, ja lähdetään kiertelemään kaupunkialueilla olevia rasteja. Tuo 45 kilsaa kyllä meni kevyesti ja mukavasti.. ja nopeammin kun olimme ajatelleet. Tämän kierroksen jälkeen ajeltiin Pirkkalan kuntoradoilla ja sitten Pirkkalan mäkkärillä kevyt tankkaus.. jaksoi kiertää tuon loppulenkin kevyesti. Itse asiassa aikaa olisi jäänyt vielä myös hakea pari rastia, kun Hatanpäällä olisi mennyt junaradan toiselle puolelle. No jätetään toki jotain parannettavaa myös ensi kertaan! :)

2020%20reitti.jpg