Loppet hiihtokausi päättyi viime viikonloppuna osaltani Jyväskylässä. Tarkoitus oli osallistua myös ensi viikonloppuna perinteisesti Vuokattihiihtoon, mutta työreissun takia Vuokatin loppet hiihto sekä Naapurinvaaran tanssit jäävät nyt tänä vuonna väliin. 

Jyväskylässä olisi ollut tarjolla matkoja sekä perinteisellä että vapaalla, 30 km tai 50 km. Itse nyt ajattelin päästää itseni helpolla ja hiihdin vapaalla 30 km. Lähtö tapahtui Huhtasuon hiihtostadionilta ja maali oli Peurungalla. Viime perjantaina oli kova vesisade ja sen jälkeen tuli pakkanen hiihtoa edeltävänä yönä. Tämän johdosto reitti oli jäisessä kunnossa. Melkein olisi retkiluistimilla päässyt paikoin paremmin etenemään. Keleille ja ilmoille ei voi mitään, varmasti olivat talkoolaiset tehneet taas parhaansa. Vapaa 30 km lähti liikkeelle puoli yhdeltä. Muut matkat olivat lähteneet aikaisemmin. Esim. 50 kilsan vapaan hiihtäjiä oli todella paljon vielä matkalla ja jäisellä kelillä heidän ohittaminen ei ollut kovin turvallista paikoin. Ehkä järjestäjät voisivat vielä pohtia aikatauluja tarkemmin, että koska mikäkin matka lähtee liikkeelle.

Itse hiihtelin 5 hiihtäjän porukassa. Tietysti kokomatkan letkan perässä, enkä mennyt kyllä vetämään kertaakaan. Aika helpolla päästin itseni. Suurin rasitus oli matkalla siinä, että jäisen kelin takia joutui jännittämään jalkoja koko ajan. Reitti oli pari kilsaa vielä lyhyempi kun suunniteltu, kun lopussa ei järven jäälle enää menty. Siellä ei olisi ollut enää mitään latua kunnossa.. Mukava tapahtuma kyllä sinänsä ja järjestelyt toimivat hyvin.