Tämä vuoden Jukola oli perinteisesti viikko ennen juhannusta. Viesti järjestettiin tänä vuonna Enossa, eli Pirkanmaalta operoiden.. tuskaisen kaukana. Jotenkin oli joukkueen kasaus muutenkin tänä vuonna äärettömän vaikeaa. Kaikilla tuntui olevan parempaa tekemistä ja muuta menoa, joten joukkue saatiin kasaan somea ja suunnistajan pankkia hyödyntäen. Jotenkaan ei edes huvittanut lähteä koko tapahtumaan, mutta onneksi saatiin joukkue kasaan ja tuli osallistuttua! Itse menin toisen osuuden, joka tänä vuonna oli se the yön pitkä. Ensimmäinen väli oli heti reipas kolme kilsaa, sitä tuli juostua pitkä tovi letkassa ennenkun pääsin edes kartalle, että missä mennään. Sen jälkeen suunnistus sujui monta rastiväliä hyvin. Vauhti ei ollut letkassa erityisen kovaa, mutta eipä tullut virheitä tehtyä.. Puolen välin jälkeen ote herpaantui ja alkoi tulemaan väärällä hajonnalla käyntejä.. Kaiken kaikkiaan varmaankin 5 kpl sellaista 2 min pummia. Alla olevaa pyörimistä eli pientä ketunlenkkiä ennenkun omalle rastille pääsee:

pummi.jpg

Sinänsä ihan hyvin jaksoin vaihtoon.. ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Hyvä että tuli lähdettyä. Kiitos kaunis kaikille osallistujille. Ensi vuonna Hollolaan, jos vaikka joukkue saataisiin kasaan hieman helpommin.