Eipä mennyt ihan kaikki putkeen eilen Tuuloksen koirahiihtokisoissa. Tarkoitus oli ajella paikalle, suksia Temen kanssa 6 kilsan lenkki ja lähtee voittajina kotia kohti takaisin. Pakkasta oli aamusta reilusti päälle 20 astetta, mutta auringon paiste lämmitti ilmaa sopivasti, joten klo 11:30 päästiin ensimmäisinä matkaan. Tästä seurasikin ensimmäinen ongelma: Teme jäi katselemaan takana olevia muita koiria lähtöviivalla, kun minä koitin huudella että me saatais jo lähteä matkaan. Puolisen minuuttia meni aikaa ennenkun sain Temen matkaan. Ensimmäinen 3 kilsan lenkki meni ihan hyvin. Toiselle kierrokselle kun lähdettiin, niin tuli seuraava pulmatilanne. Ensimmäisessä mäessä oli koira ja suksija, jotka olivat lähteneet ekalle kierrokselle. Otettiin ne kiinni ja tarkoitus oli mennä ohitse. Eikös Teme jäänyt siihen paikalle haukkumaan ohitettavalle koiralle. Voi torvet! Minäpä siinä kaaduin ja annoin heille tilaa. Meidän takana lähteneet saivat meitit kiinni. Heidän peesissä loppujen lopuksi kurvattiin maaliin. Temellä oli parta kunnolla huurussa, itsellä teini haivenissa roikkui myös pari jääpisaraa. Suihkussa käytiin ja äkkiä koskia kohti takaisin. Taitaapi jäädä koirahiihdon MM-kisat väliin.