Monta vuotta sitä on tullut tuumailtua, että olisi mukava lähteä johonkin eksoottisempaan maahan vaellusreissulle. Nyt viimein Sanna kanssa tuumaillusta siirryttiin toteutuksen puolella ja loppukesästä tuli varattu Nepalin matka, 9 päivän vaellusreissu Annapurnan perusleiriin. Sen verran oli eksoottisempi matkakohde, että päätimme turvautua matkatoimiston palveluihin omatoimireissun sijaan. Eikä kyllä tarvitse katua, kaikki oli viimeisen päälle hyvin järjestetty. Kiitokset vaan Aventuralle. Ryhmämme koko oli pieni, 4 henkilö. Se sopi myös meille hyvin.

Lauantai 11.1o.14

Jo eilen alkoi tavaroiden pakkaaminen ja miettiminen, että mitä vielä puuttuu. Aamulla loppujen tavaroiden pakkaaminen ja vielä juoksulenkki Temen kanssa. Kello 15:30 reissu alkoi bussimatkalla lentokentälle. Lento lähti ajallaan, samalla lennolla matkusti myös Mandala travelin porukka, joka tekee vaellusmatkan Mt. Everestin perusleiriin.

Sunnuntai 12.10.14

Lento saapui ajallaan Delhiin. Yöunet jäivät lyhyiksi. Jatkolennon selvittelyyn Kathmanduun meni pari tuntia Transfer tiskillä. Monta oli työntekijää tiskin takana ja tasainen molotus kuului kokoajan, mitään ei vaan tuntunut tapahtuvan. kun viimein saimme boarding tiketit kouraan, niin menimme syömään aamupalaa seisovaan pöytään. Parin tunnin jälkeen IndiGo:n lento lähti Kathmanduun. Lento sujui hyvin, Kathmandun kentällä odotti viisumihässäkkä. Kova oli kuhina, mutta viimein 15 päivän turistiviisumi oli passissa kiinni. Matkalaukutkin löytyivät periltä. Kentällä odotti Samuli. Autolla matka kesti hotellille 25 minuuttia. Illalla kävimme ostamassa viimeiset tarvikkeet vaellukselle ( onneksi löytyi niitä vedenpuhdistustabletteja.. ). Sen jälkeen kävimme syömässä Nepalilaisen illallisen, ruoka oli oikein maistuvaa.. Väsytti kovasti, mutta silti piti vielä pakata aamuksi tavarat valmiiksi vaellusta varten päiväreppuun ja kantajien reppuun. Matkalaukku jäi hotellille.

Maanantai 13.10.14

Tulipa nukuttua sikeästi. Hotellin aamupala oli ok, sen jälkeen lähdettiin kohti lentokenttää. Sisäisten lentojen terminaali oli, sanoisinko, erilainen kun länsimaissa on totuttu näkemään.. No lento onneksi Pokharaan sujui ilman ongelmia. Kävimme viemässä nopeasti puhtaita vaatteita hotellille odottamaan vaellukselta takaisin palattaessa. Sitten 45 minuutin matka kohti vaelluksen lähtöpaikkaa Naya Puliin. Tie kaipaili hieman uutta asfalttia paikoitellen.. Alkuvaelluksen polku oli leveä ja ihmisiä oli liikkeellä paljon.

IMG_0789.jpg

Reitti seuraili jokivartta. Pikku hiljaa reitti alkoi nousemaan. Upeita maisemia alkoi ilmestymään ympärille. Parin tunnin kävelyn jälkeen syötiin lounasta, riisiä ja kasviksia. Lounaan jälkeen polku alkoi nousemaan jyrkkiä kiviportaita ylös. Aurinko ei paistanut, mutta ilma oli ihmeen hiostava. Näimme myös reissun ensimmäiset apinat ja myös muulilauma tuli vastaan. Annettiin suosiolla tilaa. Loppumatkasta alkoi hieman tihuttamaan, mutta pääsimme kuitenkin kuivana perille. Majapaikassa oli myös huoneessa oma suihku, se virkisti. Kun söimme illalliseksi kasviscurryä, niin ulkona alkoi satamaan kunnolla. Ehkä se aamuksi loppuu, ajattelimme. Yhdeksältä nukkumaan.

Tiistai 14.10.14

No ei loppunut sade yön aikana. Aamupalan jälkeen sadekamppeet niskaan ja matkaan. Kävelytahtimme oli sateen vuoksi ripeä. Kuvia ei myöskään tänään otettu.. 1,5 tunnin jälkeen tee- ja kahvitauko. Sen jälkeen läpimärät kamppeet niskaan ja matkaan. Havainto: kuoritakkini kilometrit ovat tulleet täyteen. Lounaaksi nuudeleita. Vesisade senkun vaan jatkui. Lounaan jälkeen pari tuntia vielä vaellusta majapaikkaan. Voiko näin paljon sataa?? Kaikki vaatteet aivan läpimärät. Myös repun sadesuoja ei ole pitänyt, reppukin märkä. Jaloissa sellainen tunne, että olisi laskenut alleen. Loppumatkasta kävelyä myös haittasi iilimadot. Niitä piti nyppiä tasaisin väliajoin nilkoista pois. Majapaikassa oli tiukkaa löytää vapaita paikkoja johon vaatteet sai roikkumaan. Mutta eihän ne nyt kuiva hyvänen aika! Illalliseksi Dal Bhati. Netissä oli tietoa, että kyseessä on trooppisen myrskyn peruja Intian valtamereltä.. Uskon sen. Ennen yhdeksää nukkumaan, vettä satoi edelleen ulkona taukoamatta.

Keskiviikko 15.10.14

Olipa mahtava aamu herätä! Sade on viimein loppunut ja vuoret alkoivat näkymään. Aamupalan jälkeen lähdimme reippain mielin matkaan ennen kahdeksaa. Fiiis mahtava! Polku laski kylästä alas joen rantaan. Riippusilta ylitse ja polku lähti nousemaan.

IMG_0822.jpg

Aurinko lämmitti kuumasti. Parin tunnin kävelyn jälkeen tee- ja kahvitauko taas. Tai tällä kertaa nautin Nepal Ice oluen, joka maistui hyvältä. Lounaspaikkaan polku kulki läpi sademetsän. Todella vehreää metsää! Valitettavasti apinat pysyivät piiloissaan. Lounas syötiin Bamboo kylässä, jossa myös paluumatkalla yövymme. Lounaan jälkeen kävelimme Dovanin kylään, jossa yövymme. Perillä oltiin klo 14. Lämmin suihku teki hyvää! Ohjelmassa myös vaatteiden pesua. Sitten saapuivat pilvet, joten vaatteet jäivät kuivumatta. Illalliseksi vaihteeksi kasvisruokaa, illalla karttojen tutkimista ja lukemista. Nukkumaan ennen yhdeksää.

Torstai 16.10.14

Aamulla herätys klo 6. Aamutoimet ja aamupala. Aamiaiseksi puuroa omenilla, se oli hyvää. 7:40 matkaan. Vajaan parin tunnin vaellus kahvipaikkaan, Himalayan kylään. Siitä saman verran lounaspaikkaan vihreää sademetsää pitkin Deuralin kylään. Loppumatkasta vaelsimme yöpaikkaan, joka oli Machhapuchavuoren perusleiri 3700 metrin korkeudessa. Polku seurasi kapeaa solaa ja joen vartta. Puut muuttuivat pensaskasvillisuudeksi. Tiistain sateiden jäljiltä lunta oli myös jo tässä perusleirissä, kun sinne saavuimme. Vuoret ympärillä näkyivät hyvin. Jälleen Dal bhat illalliseksi, sen maku alkaa jo tökkimään. Illalla oli jo kylmää, pipo päähän. Kuulimme myös ikäviä uutisia, että vuoren toisella
puoella on ollut pahoja lumivyöryjä lumisateiden jäljiltä. Vyöryt ovat osuneet juuri suositun vaelluspolun päälle. Vyöryt ovat vaatineet useita kuolonuhreja sekä useita on vielä kateissa. Pienestä se on kiinni, että olimme vaeltamassa juuri vuoren toisella puolella, johon ei vyöryt osuneet. Rauha heidän muistolleen.

Perjantai 17.10.14

Aamulla kuudelta ylös, yöllä oli ollut pakkasta. Komea auringonnousu, pakko ottaa valokuvia. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja lähdimme kävelemään kohti ABC:n perusleiriä. Aluksi oli kylmä, mutta auringon tultua kunnolla esiin, olikin jo ihan t-paita keli. 4000 metrin korkeudessa oli lunta jo reilusti ja yön pakkasen jälkeen hankikantokeli. Hanki kantoi jopa tälläistä syöttöporsasta. Päivän kävelymatka oli lyhyt ja jo parin tunnin jälkeen päästiin ottamaan useita kuvia perusleirin kyltistä. Korkeita vuoria oli joka puolella, mykistyttävät maisemat kertakaikkiaan.

IMG_0869.jpg

Lounas klo 12, paistetut perunat juustolla. Sateliittipuhelille puhelu kotisuomeen, että kaikki on ok. Lumivyöry oli uutisoitu näyttävästä myös Suomessa. Päivä sujui maisemia katsellessa ja kirjaa lukiessa. Nuudeleita päivälliseksi kuudelta. Ilma jäähtyi todella nopeasti. Kämpän betoniseinät toivat kohtuullisen kolkon fiiliksen. Hyvin tuli kuitenkin nukuttua.

Lauantai 18.10.14

Aamulla aikainen herätys, klo 5:45 noustiin katselemaan auringon nousua.

IMG_0877.jpg

Pihalla oli pakkasta vielä reilusti, -5 - -10astetta, tuntui kylmältä. Aurinko nousi upeasti ja valaisi vuoret. Tosin Annapurna I:n päällä oli pientä pilvisyyttä, joten se jäi hieman pilvien varjoon. Söimme aamupalan ja pakkasimme tavarat. Sitten polkua pitkin alaspäin. Olipa mahtava ilma taas. Aurinko tuli esiin ja lämmitti. Hanki kantoi taas hienosti ja sitä pitkin oli mukava tallustaa. Päivän aikana ilma pilvistyi ja loppumatkasta sateli vettä. Yövyimme Bambuun kylässä. Kylmä suihku ja lämmin rommitoti toimi. Pitkästä aikaa myös omaan kännykkään ilmestyi kenttää. Tomaattikeitto, kevätrullat ja momot oli maistuva päivällinen. Aikaisin taas lukemaan ja nukkumaan. Naapurihuoneen japanilaislapset melskasivat, onneksi nukahtivat ennen yhdeksää..

Sunnuntai 19.10.14

Uni loppui kuudelta. Reippaana ylös ja aamutoimet rutiinilla. Ennen seiskaa jo tavarat pakattu. Puurot ja leivät naamaan ja matkaan totutusti 7:40. Rauhallista kävelyä apinoita tiiraillen. Valitettavasti pysyivät piiloissaan. Pahus. Polku oli tuttua alkuviikosta. USA:n ryhmän kanssa leikkimielistä rupattelua päivän aikana, Larry oli hauska veijari. Jhinhu kylässä majoituimme. Sitten uimaan kuumille lähteille. Välillä myös pulahdettiin vieressä virranneeseen jääkylmään jokeen. Kiva kontrasti. Ennen illallista myös päästiin katseleen parvekkeelta kuinka keittiön takana teurastettiin kanoja. Ei tehnyt ehtoolla mieli kanaruokaa.. Veri lensi. Kotiin kun pääsee niin kuitenkin Burger Kingin kanapurilainen mielessä. Tonnikalalasagne oli hyvää, tosin liian pieni oli annos. Iltatoimet muuten onnistuneet, mutta vessassa roikkunut lepakko aiheutti paniikin urbaanille citynuorelle.

Maanantai 20.10.14

Kukko herätti 5:45. Jälleen aamutoimet vahvalla rutiinilla, aamupalan jälkeen 7:40 matkaan. Parin tunnin kävely kahvipaikalle sisälsi muutaman hienon riippusillan. Tänään näimme myös pitkästä aikaa 'autotien'.

IMG_0925.jpg

Pikkulapset lauloivat, tukkivan polun ja kerjäsivät rahaa. Ennen majapaikkaa vaelluksen viimeinen ylämäki, 300m vertikaalinousu. Lämmin suihku teki hyvää vaelluksen päätteeksi. Sade saapui kun söimme illallista.

Tiistai 21.10.14

Kokonainen olutpullo oli liikaa illalla, piti käydä vessassa yöllä. Uni katkonaista loppuyöstä ja kukkokin oli aamuvuorossa. Aamupala syötiin pihan terassilla, kertakaikkisen upea aamu.

IMG_0926.jpg

Reissun viimeinen parin tunnin vaellus, sitten autolla Pokharaan. Pokharassa lounaaksi intialaista ruokaa, joka oli muuten hyvää. Vaikka tilattaessa en päässyt lainkaan selvyteen, että mitä tilasin.. Rantakatu oli viihtyisä ja jotain tuliaisia jopa tuli jo ostettua. Päivällisen kanssa ei käynyt tuuri, todella mautonta ruokaa. Kiinalainen kana-ateria oli reissun huonoin ruoka. Pyykit haettiin pesulasta ruuan jälkeen ja sitten vielä yömyssyiksi irish coffeet.

Keskiviikko 22.10.14

Pokharan hotellin aamupala oli hyvä. Lento Kathmanduun lähti klo 9. Kathmandussa vietiin hotellille tavarat ja sitten kiertelemään kaupunkia. Ahdistavaa kaaosta ja ruuhkaa joka paikassa, ei mun juttu. Toki niin erilainen kulttuuri, että mielenkiintoista nähtävää riitti joka puolella. MoMo:t lounaaksi, hyviä. Pitäisi saada momo paikka myös Valkeakoskiin. Ostoksia tuli tehtyä sen verrat, että rupiat alkoivat loppumaan. Se on hyvä. Hetkeksi hotellille ja tavaroiden pakkaamista. Illalla kävimme syömässä hienossa hotellissa viimeisen päälle illallisen, 6 lajin kattaus nepalilaista ruokaa. Upea päätös reissulle. Takaisin hotellille mennessä ihastelimme kaupungin valoloistoa: joka paikka oli koristeltu hienoksi meneillään olleen divali juhlan johdosta.

Torstaina 23.10.14

Aamulla jätimme hotellin aamiaisen jälkeen. Kierrettiin Kathmandun tärkeimmät nähtävyydet. Budha ja hindu temppelit olivat todella näyttäviä ja mykistäviä.

IMG_0964.jpg

IMG_0965.jpg

Liikenteen seassa autojen ja mopojen torvien ääni alkoi jo vihlomaan korvia.. Pyhän hindu joten varressa tapahtuvat polttohautaukset oli aika liikuttava kokemus. Sanoisinko, että hieman erilainen systeemi kun meilläpäin. Puolen päivän aikaan lentokentälle. Jonkun lehden uutinen, että Kathmandun lentokenttä on valittu maailman 3. heikoimmaksi, ei yllätä. Olen helposti uutisen kanssa samaa mieltä. GoIndia lennätti turvallisesti Delhiin.
Tällä kertaa tranfer tiskillä homma sujui nopeasti ja pääsimme lentokenttähotelliin. Ilta siellä ja perjantaina Finnairilla Suomeen.